Kierrämme Abiskon kansallispuiston koskimaisemissa noin viiden kilometrin mittaisen lenkin.

Upeita maisemia Lofoottien suosituimmilla retkipaikoilla.

Olen kuullut puhuttavan, että Pohjois-Norjassa, Lyngenin niemimaalla sijaitsee jäätikköjärvi, jonka vedessä on jotain ainutlaatuista.

Pohjoisessa, aivan käsivarren Lapin perukoilla sijaitsee Saana-tunturi sekä Mallan luonnonpuisto, jossa kolme valtakuntaa yhdistyy. Kuljemme luonnonpuiston halki sekä kipuamme Saana-tunturin huipulle ihastelemaan maisemia.

Tuleva reissu jännittää enemmän kuin mikään retkireissu tähän asti. Pitkään pohtimani matkasuunnitelma keskelle erämaata on tähän asti tuntunut vain viivoilta paperilla, mutta bussin ikkunasta ulos katsellessani tajuan, että se on pian muuttumassa todeksi.

Sallan kansallispuisto on maamme 41. kansallispuisto, joka sijaitsee Lapissa Sallan kunnassa. Kansallispuisto avattiin käyttöön vuoden 2022 kesäkuussa, sattumoisin juuri syntymäpäivänäni.

Suomen kansallispuistot nähtyäni on aika suunnata hetkeksi ihan uusiin maisemiin. Matkakohteena on Belgian Ardennit, joka tekee vaikutuksen satumaisilla laaksomaisemillaan.

Matkaamme Suvin kanssa risteilyaluksella Itäisellä Suomenlahdella kohti Ulko-Tammion saarta. Kanssamme aluksen kannella istuu joitain kymmeniä ihmisiä nauttimassa kesäisestä säästä. Matka tulee olemaan viimeinen uusi kansallispuistoseikkailuni Suomessa.

Kymenlaaksossa sijaitseva Valkmusan kansallispuisto on maamme pienimpien kansallispuistojen joukossa. Tämä pääasiassa suoluonnosta koostuva alle 20 neliökilometrin puisto sisältää vain kaksi kartalle merkittyä lyhyttä reittiä, joilla päästään vierailemaan näkötornilla ja Moronvuorella.

Urho Kekkosen kansallispuisto (UKK) on ensimmäinen kansallispuisto, jossa vierailin lähes neljä vuotta sitten. Olin tuolloin vielä varsin aloitteleva retkeilijä ja kävinkin paikalla lähinnä pyörähtämässä muutaman hassun päiväretken muodossa. Horisontissa siintävät tunturit ja erämaa tekivät minuun kuitenkin vaikutuksen, minkä myötä aloin haaveilla, että vielä joskus palaisin tänne takaisin hieman kokeneempana. Nyt tuo hetki on koittanut.

Olen saapunut Savonlinnan seudulle, saimaannorppien valtakuntaan. Täällä sijaitsee kaksi kansallispuistoa melko lähellä toisiaan: Koloveden ja Linnansaaren kansallispuisto. Ne ovat erityisesti vesillä liikkujien suosiossa, mutta ei vaellussaappaissakaan tarvitse kylmäksi jäädä, sillä molemmissa puistoissa sijaitsee kävelyyn soveltuvia luontopolkuja. Oma retkireissuni näihin puistoihin tuleekin painottuumaan maakohteisiin, vaikka vesilläkin liikutaan.

Saavun Petkeljärveltä melko lähellä sijaitsevaan toiseen kansallispuistoon: Patvinsuolle. Toisin kuin pienellä Petkeljärvellä, täällä on reittejä mistä valita! Kulkuvaihtoehtoja löytyy lyhyistä päiväretkistä useiden päivien mittaisiin polkuihin, joten reissua suunnitellessa kartan tutkimiseen kuluu hieman normaalia enemmän aikaa.

Helleraja on vihdoin rikottu, joten uskallan sanoa kesän olevan täällä! Ja sehän tarkoittaa tietysti uuden kesäretkeilykauden aloittamista. Lumien sulamisen kanssa tuntui kuluvan taas pieni ikuisuus, mutta hyvää kannatti odottaa. Uusien kansallispuistojen valloitus jatkuu, ja tämän vuoden ensimmäinen kohde on Petkeljärven kansallispuisto Ilomantsissa, Pohjois-Karjalassa.

Siikanevan suo on yksi eniten vierailemiani retkipaikkoja Tampereen seudulla, mutta runsaista visiiteistä huolimatta olen käynyt siellä ainoastaan sulan maan aikaan. Nyt kun eteläänkin on vihdoin tullut kunnon lumipeite, on jännittävää lähteä ottamaan selvää, miltä tuttu maisema näyttää talvella. Koettavana on myös ensimmäistä kertaa niin kutsutut liukulumikengät.

Sipoonkorpi on Nuuksion ohella toinen pääkaupunkiseudun tunnetuista kansallispuistoista. Viime keväänä vierailemani Nuuksio oli sateesta huolimatta positiivinen yllätys, mutta Sipoon alue ei kartalla itseäni vakuuta: osa poluista kulkee metsäteillä lähellä asutusta, kunnon pitkää ympyräreittiä on hankalaa muodostaa ja järvimaisemaakin on tarjolla niukalti. Osana kaikki maamme kansallispuistot sisältävää kierrostani lähden kuitenkin ottamaan selvää, onko puiston suosion taustalla muutakin kuin pääkaupunkiseudun asukkaita houkutteleva sijainti.

Tammisaaren saariston kansallispuisto sijaitsee merellä, Tammisaaren ulkosaaristossa. Kansallispuiston perustamisen lähtökohta ja yksi sen tunnetuimpia paikkoja on ulkosaaristossa sijaitseva Jussarö, jonne vierailuni sijoittuu. Paikkaan ei pääse kumipyörillä, mutta vesibussi kuljettaa turisteja saarelle kesäkautena.

Evon retkeilyalueelle on Tampereelta matkaa noin puolitoista tuntia autolla. Kartalla alue näyttää sekavalta eikä kunnon pitkiä ehdotettuja ympyräreittejä käytännössä ole. Alue on myös runsaan metsätieverkon ansiosta varsin katkonainen. Nämä lienevät syitä sille, miksi en ole alueeseen aiemmin tutustunut. Hehtaaria ja polkuja alueella kuitenkin riittää, joten päätän lähteä tutkimaan paikkaa piirtämällä kartalle oman polkuni.

Katson säätiedotetta. Lomareissua on jäljellä vielä kaksi päivää, minä aikana olisi tarkoitus tutustua Pohjois-Savossa sijaitsevaan Tiilikkajärven kansallispuistoon. Suomea lähestyy kuitenkin parhaillaan kova myrsky ja ennuste näyttää molemmille päiville kovaa tuulta ja sadetta. Saapas nähdä millainen reissu tästä tulee.

Sotkamossa sijaitseva Hiidenportti on syrjäinen kansallispuisto. Kuten valtaosa Suomen kansallispuistoista, tännekin on hyvin vaikeaa tulla ilman omaa autoa, ja matkalla joutuu ajamaan pitkän pätkän varsin epätasaista ja mutkaista hiekkatietä. Perillä odottaa kuitenkin puisto, joka kätkee sisäänsä tiheän polkuverkoston ja paljon hienoja maisemia, joista tunnetuin on puiston ytimessä sijaitseva Hiidenportin rotko.

Suomussalmen ja Kuusamon väliin sijoittuva Hossa on satavuotiaan Suomen 40. kansallispuisto. Alueen ohi on tullut liikuttua useita kertoja, mutta vasta nyt oli aika vierailla tässä legendaarisessa kansallispuistossa tarkemmin. Reittiesittelyt ja alueen kartta antoivat osviittaa siitä, että kyseessä tulisi olemaan kaikkinensa varsin monipuolinen luontokohde.

Etelä-Konneveden kansallispuisto toivottaa vaeltajan tervetulleeksi. Parkkipaikalta lähdetään etenemään polkua, jota ympäröi tiheä kasvillisuus, kukkaset ja kesän tuoksu. Olo on kuin olisi paratiisin portilla. Se on kuitenkin hämäystä, sillä tuleva vaellusreitti tulisi olemaan kaikkea muuta kuin mitä ensimmäisen kilometrin perusteella voisi odottaa.

Espoossa sijaitseva Nuuksion kansallispuisto on yksi maamme suosituimpia kansallispuistoja, eikä sinne ole Tampereeltakaan matkaa kuin vain pari tuntia autolla. Tästä huolimatta olen Tampereella asuessani onnistunut sisällyttämään kansallispuistovierailuihini paljon kaukaisempia retkipaikkoja ja välttämään Nuuksiota. Se on jokin minussa oleva mentaliteetti: jos jokin asia on tosi suosittu, se ei varmaankaan ole minua varten. Eteläisen Suomen kansallispuistot vetävät paljon väkeä, kun taas pohjoisissa puistoissa pääsee helpommin erämaan tunnelmaan. Muun muassa näistä syistä Nuuksio ei ole kuulunut retkilistalleni. Nyt oli kuitenkin aika lähteä ottamaan selvää, mitä kyseisellä kansallispuistolla on minulle tarjottavana.

Ilmojen lämmetessä ja valon lisääntyessä on taas alkanut tehdä mieli viedä itsensä luonnon ääreen retkeilemään. Päiväretkikohteeksi valikoitui tällä kertaa Liesjärven kansallispuisto, jonne on Tampereelta noin puolentoistatunnin ajomatka. Puiston ehkä parhaat palat, Liesjärven selkää halkova Kyynäränharju ja Korteniemen perinnetila, ovat jo tuttuja parin vuoden takaa, mutta mieluusti niitä lähtee katsomaan uudestaankin.

Valokuvia ja luontofilmi Koroumasta.

Taivas oli pilvinen ja plussakeli sateineen sulatti kauniit tykkylumet osin pois jo toisena reissupäivänä. Ei siis kovin hyvät lähtökohdat retkireissulle, vaikka arvelin ensimmäisen visiittini Syötteelle olevan parhaimmillaan juuri talvella koettuna.

Jyväskylän seudulla sijaitsevan Leivonmäen kansallispuiston karttaa tutkiessa voi jo havaita puiston geologisesti ehkä näyttävimmän muodostuman: Sorsanselän järven keskellä sijaitsee vajaan kahden kilometrin pituinen kapeahko harjuniemi, joka yltää lähes vastakkaiselle rannalle asti. Tällaisia muodostumia näkee harvoin, eikä se edes ollut viime viikonloppuisen vierailuni kohokohta.

Tätä retkeä tehdessäni oli syksyinen sadepäivä. Jos olen edellisenä päivänä päättänyt retkelle lähteä, mutta retkipäivän aamuna sataakin vettä, se ei varsinaisesti lisää innostusta lähteä matkaan. Olen kuitenkin usein saanut todeta, että jos nyt ei ihan kamala kaatosade ole, niin retkelle kannattaa siitä huolimatta lähteä.

Pyhä-Häkissä humisee ikimetsä: kansallispuiston vanhimmat hongat ovat yli 400 vuotta vanhoja ja muutama komea ilmestys on merkitty erikseen kartalle luonnonnähtävyydeksi. Tällaisia ikimetsiä on maassamme jäljellä enää kovin vähän, joten tätähän täytyi lähteä katsomaan Saarijärven suunnalle.

Kesä alkaa hiljalleen lähestyä loppuaan ja samalla olen palannut meren ääreltä takaisin sisämaan retkeilyalueisiin, tällä kertaa Padasjoelle. Täällä sijaitsee Päijänne, Suomen toiseksi suurin järvi, sekä sen luotojen muodostama saaristokokonaisuus - Päijänteen kansallispuisto.

Maamme pohjoisimman kansallispuiston Lemmenjoen yöttömän yön maisemat vaihtuivat yhteen eteläisimmistä, kun saavuin helteiseen Turkuun, kohteenani Saaristomeren kansallispuisto. Kyseessä on taas yksi iso saarivaltainen kansallispuisto, joten tutkittavaa kyllä riittäisi. Oman visiittini puistossa päätin kuitenkin rajata tällä kertaa Utön saareen, joka on maamme eteläisin vakituisesti asuttu paikka. Saarelle ei ole maanteitse asiaa, mutta paikalle pääsee maksuttomalla M/S Eivor -aluksella. Matka tänne Itämeren ympäröimään helmeen kestää aluksella 4-5 tuntia.

Lähes 3000 neliökilometriä erämaata, jonka sydämessä virtaa Lemmenjoki. Se on maamme pohjoisin ja suurin kansallispuisto, ja Lapin kaukaisista kansallispuistoista viimeinen, jossa en ole aiemmin käynyt.

Rautusvuoma (alkuperäiseltä nimeltään Stabbursdalen) sai kunnian olla ensimmäinen ulkomaille suuntautuva kansallispuistovierailuni. Puisto sijaitsee Norjassa Finnmarkin läänissä, noin puolentoistatunnin ajomatkan päässä rajalta. Itse saavuin tänne Nordkapista, ja vaikka ollaan edelleen varsin pohjoisessa, niin täällä kuitenkin kasvaa puita eikä maasto ole Nordkapin kaltaista lähes kuollutta erämaata. Puiston mäntymetsä onkin tiettävästi maailman pohjoisin mäntymetsä.

Lapin perukoilla sijaitseva Pallas-Ylläs on varmasti monille tuttu laskettelupaikka. Kyseessä on yksi suurimmista ja samalla myös vanhimmista maamme kansallispuistoista. Itse tulin tänne päivävisiitille, tarkoituksena valloittaa Pallastunturi.

Perämeren kansallispuisto on varmasti yksi maamme vaikeimmin saavutettavista kansallispuistoista. Puisto sijaitsee kokonaan merialueella eikä sinne (tietääkseni) kulje minkäänlainen julkinen veneliikkenne. Kokoa puistolla on 157 neliökilometriä, josta maa-alaa on vain alle kolme neliökilometriä. Puiston käsittämään saaristoon on matkaa lähimmältä rannikolta lähemmäs kymmenen kilometriä, mistä syystä puisto on tiettävästi Suomen vähiten vierailtu kansallispuisto.

Selkämeren kansallispuisto on varmasti yksi niistä kansallispuistoista, joita on kokonsa puolesta mahdotonta kokea saatika esitellä yhdellä reissulla. Puistoalue käsittää 912 neliökilometriä Selkämerta alkaen Merikarvialta ja jatkuen aina Uuteenkaupunkiin asti. Retkeilyalueena puisto on rikkonainen: valtaosa kansallispuistosta on veden peitossa ja varsinaiset kävelyreitit sijaitsevat pääosin saarissa kaukana toisistaan. Ei siis mikään paras mahdollinen lähtökohta itselleni kävelyretkikohteeksi.

Satakunnassa sijaitseva Puurijärvi-Isosuo on verrattain pieni kansallispuisto. Puiston pienuutta korostaa erityisesti se, että kartalle merkittyjen polkujen yhteispituus on selvästi alle 10 kilometriä. Tältä pohjalta minulla ei ollut kovin suuria odotuksia puiston suhteen, mutta halusin toki tämänkin puiston nähdä ja ehkäpä samalla rikkoa omat olemattomat odotukseni.

Mennyt viikonloppu kului tutustuessa kahteen uuteen kansallispuistoon. Lauhanvuori sekä Kauhavena-Pohjankangas sijaitsevat molemmat melko lähellä tosiaan, joten oli luontevaa sisällyttää vierailu molempiin osana Etelä-Pohjanmaalle suuntautuvaa reissuani.

Kevät on edennyt hämmentävän nopeasti. Vielä viikko sitten käppäilin Nokian saaristossa jäistä järvenrantaa pitkin, ja nyt Turun seudun Kurjenrahkaan tutustuessani sain todeta alueen suuren Savojärven olevan kauttaaltaan sula.

Tulin Lappiin Posion seudulle katselemaan poroja, revontulia ja kansallismaisemia. Yhtään poroa en havainnut, revontuliakaan ei näkynyt, mutta kivoja luontoretkiä sain sentään onneksi kokea. Vierailukohteena oli tällä kertaa lumen peittämistä puistaan tunnettu Riisitunturi sekä niin ikään Posiolla sijaitseva rotkolaakso Korouma.

Suomen luonto on parhaimmillaan marraskuussa. Ei kun miten se meni? No, vaikka marraskuussa on oma ankeutensa, niin olen silti ihan superonnellinen siitä, että sain järjestettyä itselleni taas pienen luontoseikkailun tän syksyisen arjen keskelle vähän kauemmaksi kotoa.

Paluumatkallani Teijon kansallispuistosta satuin huomaamaan, että seudulla on useita mainintoja Torronsuon kansallispuistosta. Kohde ei kuulunut alkuperäiseen retkisuunnitelmaani, mutta en voinut vastustaa kiusausta: kyseinen suo oli nähtävä juuri tällä reissulla.

Salon nurkilla sijaitseva Teijon kansallispuisto on maamme toiseksi nuorin kansallispuisto. Puisto on perustettu vuonna 2015, ja vaikka alue on toki ollut olemassa jo tätä aiemmin, ei virallinen kansallispuisto kovin montaa vuotta ehtinyt vanhentua ennen kuin pääsin sitä tutkimaan.

Kolille saavuttuani lähdin miltei heti kuvaamaan kansallismaisemaa, vaikka vettä satoi ja ukkonenkin alkoi jo lähestyä.

Tekemäni retkisuunnitelma meni uusiksi jo heti alussa, kun saavuin rikkoutuneelle riippusillalle. Olin kyllä kuullut monestakin mediasta, että jossain näillä main oli riippusilta hajonnut, mutta tarkemmasta sijainnista en ollut perillä. Jotenkin kai ajattelin, etten siihen varmaan itse törmää.

Olin jo pitkää halunnut vierailla Oulangan Pienellä karhunkierroksella, mutta sijaintinsa puolesta se ei ole itselle kovin helppo saavuttaa. Pyhä-Luostolta palatessani vierailuun tuli kuitenkin oiva tilaisuus, jota ei voinut olla hyödyntämättä. Karhunkierros on kuitenkin Suomen ehkä suosituin vaellusreitti, ja sen lyhyempi versio Pieni Karhunkierros on sekin hyvin tunnettu. Oli siis aika lähteä ottamaan selvää, onko suosiolle perusteita.

Pyhä-Luosto on kahden vierailun jälkeen jäänyt minulle mieleen yhtenä parhaista kansallispuistovierailuista Suomessa. Puisto on suuri ja sen kauneuden voi kokea joko puiston halki kulkevalla vaellusreitillä - tai puiston eri puolilla sijaitsevilla päiväretkikohteilla.

Jotakuinkin siitä asti kun aloin harrastaa retkeilyä, on ollut haaveena viettää edes yksi yö yksin metsässä. Tähän asti kun olen tehnyt ainoastaan päiväretkiä eri kohteissa. Aloin kuitenkin tosissani innostua tästä harrastuksesta vasta melko myöhään viime syksynä, joten katsoin paremmaksi kokeilla yöpymistä vasta kesällä, kun ilmat lämpenee riittävästi. Se aika on nyt, ja mikäpäs muu tällaisen reissun kohteeksi sopisi paremmin kuin tuo Pirkanmaan kuuluisa Helvetinjärven kansallispuisto.

Aamulla herätessä mietin, että jaksaako sitä lähteä. Ei ollut sellainen olo, että huvittaisi lähteä metsään, kuten olin suunnitellut. Yhtään metsäreissua en ole kuitenkaan katunut, joten tältä pohjalta pakkasin repun ja lähdin matkaan, vaikka motivaatio ehkä olikin normaalia matalampi. Tällä kertaa kohteena oli Isojärven kansallispuisto, jossa vierailisin ensimmäistä kertaa.

Rokualle oli haastavaa päästä, sillä "autotie" muuttui kinosiksi jo hyvän matkaa ennen perille pääsyä. Onneksi tajusin hylätä auton tienvarteen, eikä yhtään liian ajoissa, sillä pari kertaa meinasin jäädä kinoksiin kiinni. Selvisin kuitenkin säikähdyksellä.

Oli marraskuu, lumi maassa ja auringonvalo loppunut jo hyvän aikaa sitten kun saavuin vuokra-autollani Kiilopäälle, Urho Kekkosen kansallispuistoon. Seuraavat päivät tulisin viettämään täällä vuokramökissä tehden samalla päiväretkiä UKK:n talvisiin maisemiin. Edessä olisi elämäni ensimmäinen varsinainen kansallispuistovierailu.