Kotona ikimetsässä
41 kansallispuistoa ja muita retkeilytarinoita

Kevättä rinnassa: Isojärven kansallispuisto

28.4.2018 / Jari Hanhela

Aamulla herätessä mietin, että jaksaako sitä lähteä. Ei ollut sellainen olo, että huvittaisi lähteä metsään, kuten olin suunnitellut. Yhtään metsäreissua en ole kuitenkaan katunut, joten tältä pohjalta pakkasin repun ja lähdin matkaan, vaikka motivaatio ehkä olikin normaalia matalampi. Tällä kertaa kohteena oli Isojärven kansallispuisto, jossa vierailisin ensimmäistä kertaa.

Isojärvi

Viimeistään Isojärvelle saavuttuani mieliala alkoi nousta. Järvi oli todella iso ja kunnioitusta herättävä, noin siitäkin huolimatta ettei sen kokoa voinut yhdestä kohtaa täysin hahmottaa. Vaikka retki oli vasta alussa, niin Isojärven rannalla tuli istuttua tovi jos toinenkin eväitä syöden ja maisemaa ihaillen.

Isojärvi

Isojärvi

Yleensä en näillä retkillä juuri ihmisiä kohtaa. Silloin tällöin vastaan tulee kuitenkin joko pariskuntia tai yksinäisiä vaeltajia. Nämä ovat käytännössä aina olleet vanhempia miehiä. Sen sijaan ikäiseni kolmeakymppiä lähestyvät retkeilijät tuntuvat olevan hyvin harvassa, mistä lie sitten johtuu. Tällä reissulla kohtasin niin ikään yhden vanhemman miehen ja pysähdyttiin hetkeksi juttelemaan. Hän vinkkasi kuvaamaan läheisessä lammessa olevia sammakoita, ja toden totta sieltä sellaisia löytyikin. Nykyisellä objektiivilla en niistä kovin hyvää otosta saanut, mutta muiston ainakin. Ja voi että, kyllä sitä ihminen voi tulla iloiseksi ihan vaan pienten sammakoiden näkemisestä.

Isojärvi

Isojärvi

Isojärvi

Varsinainen kohteeni Isojärvellä oli Vahterjärven laavu reilun viiden kilometrin päässä retken lähtöpisteestä. Yleensä lähes aina hieman syvemmällä metsässä olevat laavut ja nuotipaikat ovat vapaina, ja onneksi niin oli nytkin. Myöhemmin tosin sain tietää, että kyseinen laavu on hyvin tunnettu, eikä alueella kovin monia laavuja edes ole, joten vapaa laavu oli sittenkin hyvän tuurin varassa.

Isojärvi Isojärvi Isojärvi

Laavulla istuskellessa mietin, että miksi sitä yleensä on tällaisen harrastuksen aloittanut. Ehkä se tärkein syy itselle on se, että luonnossa samoillessa pääsee irti normaaliarjesta ja oravanpyörästä. Täällä mikään ei ahdista tai stressaa. Vaikka hankalat polut ja jyrkät nousut välillä rassaa, niin lopulta mieli ja kroppa kiittää. Lisäksi minua kiehtoo se, että ikinä ei tiedä mitä näillä reissulla näkee ja kokee. Nytkin olin suunnitellut reitin lähinnä siltä osin, että reitistä tulee rengas ja pituutta on riittävästi. Sisällöstä en tiennyt juuri mitään, ja olikin hienoa yllättyä positiivisesti reitin monipuolisuudesta. Jos sitä siis aamulla mietti, että kannattaako lähteä, niin lopputuloksena olikin ehkä paras retki ja retkeilypaikka tähän asti.

Isojärvi Isojärvi Isojärvi Isojärvi Isojärvi Isojärvi

Paluumatkalla, ilta-auringon jo laskiessa, fiilistelin omia Spotify-suosikkeja autossa, kun sitten yllättäen saavuinkin kolaripaikalle. Osuman ottanut auto oli tosi pahannäköinen. Elämä on arvaamatonta. Tilanne herkisti hieman ja jotenkin päädyin sitten miettimään, mistä kaikesta olen elämässäni kiitollinen. Lista on kyllä aika helppo tehdä: minulla on ihana koti, hieno auto, kissa, loistava työpaikka, kokoajan jotain kivaa tekemistä, terveyttä ja muutama hyvä ystävä. ❤

Copyright © Jari Hanhela