Elokuun kaunis Koli
Saavuin Kolin kansallispuistoon ilta-aikaan ja lähdin miltei heti kuvaamaan kansallismaisemaa, vaikka vettä satoi ja ukkonen lähestyi. Reissun tarkoituksena oli lähinnä kuvailla maisemia, sillä hiljattain Repovedellä ottamani salamakuva sai minut innostumaan, josko täältäkin saisi jotain vastaavaa muistoa mukaan. Salamoiva Kolin kansallismaisema tuntui kovalta, joskin myös upealta kuvaushaastelta. Valitettavasti ukkonen lähestyi kuitenkin väärästä suunnasta metsän takaa, eikä maiseman kuvaaminen kovassa sateessa tuntunut kovin otolliselta, joten se kokeilu jäi lyhyeksi ja palasin hotellille.
Myöhemmin sain kuulla, että salama oli tappanut kaksi ihmistä vain puolen tunnin ajomatkan päässä. Ehkä tässä ei sittenkään pidä liian uhmakkaasti leikkiä ukkoskuvaajaa.
Seuraavana aamuna oli aika tutkia Kolin muita aarteita. Tällä seudulla sijaitsee mm. luola nimeltä Pirunkirkko, jota piti myös päästä katsomaan. Paikalle oli melko hyvät opasteet, mutta näytti siltä, ettei luolan suuta oltu sen kummemmin merkitty. Oletetulla luolan suulla tapasin kuitenkin retkiporukan, joilta tiedustelin luolasta:
– Täälläkös jossain se luola on?
– Joo, siitä vaan sisään
– Siis... tostako?
Aukko näytti todella pieneltä (paljon pienemmältä kuin kuvassa) eikä lainkaan sellaiselta paikalta, johon ihmisen kuuluisi ahtautua. Sinne kuitenkin oli mentävä, kun tänne asti olin tullut.
Sisällä oli hyvin pimeää. Mukanani oli otsalamppu, mutta Z-kirjaimen muotoinen luola ei ollutkaan täysin umpinainen, vaan valoa paistoi sisään eri paikoista. Muutaman kymmentä metriä siellä sitten etenin, kunnes tuli seinä vastaan. Luola ei siis ollut mitenkään erityisen pitkä, mutta muodoltaan ja olemukseltaan varsin mielenkiintoinen.
En ole tällaista luolaseikkailua juuri aiemmin harrastanut, mutta tämän kokemuksen myötä alkoi mielenkiinto herätä. Pitää ehkä ottaa selvää, missä kaikkialla näitä Suomen luolia on. Sen tiedän, että Kolilla sijaitsee myös Suomen pisin luola. Se jäi kuitenkin tällä kertaa välistä, sillä lukemani mukaan se ei ole erityisen "perheystävällinen".
Palasin Kolille vielä illalla auringon jo laskiessa. Istuskelin siinä kallion päällä useamman tunnin maisemaa ihaillen ja odottaen, että ilta vaihtuu yöksi ja taivas saa parhaan mahdollisen värityksensä. Pohdin samalla, että tämä elämä ja sen ihmeellisyys ei kyllä koskaan lakkaa ihmetyttämästä minua. En olisi juuri tässä ja nyt ilman onnistumisia, mutten taatusti myöskään ilman niitä kaikkia epäonnistumisia.
