Myrskyreissu Tiilikkajärven kansallispuistoon
Katson säätiedotetta. Lomareissua on jäljellä vielä kaksi päivää, minä aikana olisi tarkoitus tutustua Pohjois-Savossa sijaitsevaan Tiilikkajärven kansallispuistoon. Suomea lähestyy kuitenkin parhaillaan kova myrsky ja ennuste näyttää molemmille päiville kovaa tuulta ja sadetta. Saapas nähdä millainen reissu tästä tulee. Pahin sade ryöpyttelisi puistoa todennäköisesti huomenna, joten päätän sisällyttää puiston mahdollisesti tylsemmän osuuden eli Pohjoisniemen visiitin huomiselle ja palata tutkimaan eteläosaa seuraavana päivänä.
Pohjoisniemi
Pohjoisniemen reitin lähtöpaikalle saapuessani sää on varsin kurja: taivas on pilvimassan peitossa ja sataa kovaa. Parkkipaikalla on vain yksi auto. Pysäköin ajoneuvoni ja huomaan kuinka sade piiskaa tuulilasia kovaan tahtiin. Tilanne huvittaa minua: olenko todella lähdössä retkelle kansallispuistoon tässä säässä? Eikö jo autojen vähäinen määrä kerro, että nyt ei ehkä ole oikea aika ja paikka luontoretkelle. Tänne olen kuitenkin itseni tuonut, eikä sade ole minua ennenkään metsästä pois tuonut. Jos jokin häiritsee, niin se, että kuvaaminen tässä säässä tulisi olemaan taas yhdenlainen haaste.
Pohjoisniemi on noin kolmen kilometrin mittainen niemi Tiilikkajärvessä ja se erottuu kartalta selvästi. Niemeä pitkin kulkee mäntymetsäinen polku aina niemen kärkeen saakka. Matkan varrella on nuotiopaikka ja historiallinen muistomerkki, mutta eniten odotan sitä, millaiset näkymät niemen kärjestä avautuvat myrskyisälle Tiilikkajärvelle.
Kuljen reittiä hissukseen eteenpäin. Ketään ei näy missään. Nuotiopaikka sijaitsee hieman syrjässä polulta, joten päätän käydä siellä paluumatkalla. Samoin myös mainitsemani muistomerkki jätetään tutkittavaksi paluumatkalle.
Pohjoisniemen päätyyn saapuessani yllätyn hieman siitä, ettei siellä ole oikeastaan mitään. En kyllä oikeastaan edes tiedä, mitä olin odottanut. Niemi toi kuitenkin mieleen Leivonmäen kansallispuistossa sijaitsevan vastaavan maanmuodostelman. Sen päädyssä oli sentään penkki, josta saattoi ihastella avautuvaa maisemaa.
Seison niemen kärjessä ja katson kuinka myrskypilvet liikkuvat taivaalla ja tuuli nostattaa aallokkoa. Sade piiskaa kasvoja. Olen yksin.
En tiedä sinusta, hyvä lukija, mutta minusta myrskyn kuuntelu ja jopa siihen joutuminen on jotenkin tosi rauhoittava kokemus. Siinä saattaa vain sulkea silmät ja nauttia hetkestä. Silmät kiinni ollessa saatan ainoastaan kuulla ympärillä vellovan myrskyn ja tuntea kuinka sade ja tuuli vihloo kasvoja. Vaikka olen tässä, tunnen henkisesti olevani jossain ihan muualla. Nautin siitä.
Jossain vaiheessa avaan silmät. En tiedä kuinka kauan olin "poissa", mutta nyt olen jälleen Tiilikkajärvellä. Alkaa pikkuhiljaa tulla kylmä, joten on parempi lähteä talsimaan takaisin.
Pohjoisniemessä sijaitsee yksi kansallispuiston nähtävyyksistä: Täyssinän rauhan rajakivet. Kivien suuntaan on opaste niemessä, mutta ei mitään sen enempää. Olisin toivonut, että jonkinlainen opastekyltti olisi ollut kertomassa paikan historiasta niille, jotka ovat nukkuneet historiantunnilla. Kerrottakoon, että alue on ollut muinoin osa Ruotsi-Suomen ja Venäjän välistä rajaseutua, jonka omistuksesta sodittiin. Täyssinän rauha solmittiin vuonna 1595, joten paikalla on historiaa satojen vuosien takaa. Kivet toimivat rajamerkkeinä ja niihin on kaiverrettu eri valtioiden symbolit. Itse kiviä ei kuitenkaan juuri näy. Ne sijaitsevat melko kaukana rannasta, joten niitä on vaikeaa havaita, ainakin tällä myrskysäällä. Siksipä en niistä oikein minkäänlaista kuvaakaan saa.
Kuljen reittiä takaisin hieman syrjäisempää polkua pitkin, ja saavun lähes huomaamattani paikan ainoalle nuotiopaikalle Kosevaan. Sade yltyy yltymistään, joten haen suojaa nuotiopaikan puuliiteristä.
Istahdan liiterissä olevalle pölkylle, katselen ulos ja kuuntelen sateen rauhoittavaa ääntä. Niemessä sain jo yhden meditatiivisen kokemuksen myrskysäässä, mutta myös tässä paikassa on helppoa vain olla ja elää hetkessä. Sade tulisi kestämään koko päivän, eikä minulla ole kiire mihinkään. Ketään ei myöskään näy missään, joten puuliiteri saa toimia tämän reissun eväspaikkana.
Vaikka myrskyn ympäröimässä liiterissä aika sujuu varsin viihtyisästi sadetta kuunnellen ja eväitä syöden, niin onhan se myönnettävä, ettei tämä kuitenkaan se kaikkien mieluisin retkisää ole. Päällisin puolin ikävissä asioissa on kuitenkin aina löydettävissä jotain hyvää; ilman sadetta olisin tuskin pysähtynyt tälle paikalle eväistäni nauttimaan. Olen tyytyväinen siihen, että osaan nauttia tällaisista yksinkertaisista asioista - se on varmasti yksi tärkeä syy, joka pitää yllä mielenkiintoa retkeilyä kohtaan.
Liiteriltä lähdettyäni huomaan pian, ketä varten parkkipaikan auto todennäköisesti oli pysäkissä: jonkin matkan päässä nuotipaikalta on teltta, joka heiluu kovassa tuulessa. Ketään ei näy, joten olettaisin, että kanssaretkeilijä on paennut myrskysäätä telttaan. Olen salaa jopa hieman kateellinen hänelle, sillä niin kauan kuin teltta pysyy pystyssä, voisi olla kiva viettää siinä aikaa - "turvassa" myrskysäältä. Oma tieni vie kuitenkin takaisin parkkipaikalle. Sanon heipat Pohjoisniemelle, sekä eräälle sammakolle, joka paluumatkalla suostui kameralleni poseeraamaan:
Uitonkierto & Autionkierto
Toinen retkipäivä alkaa hieman paremmassa säässä kuin edellinen: enää ei myrskyä, mutta sateen uhka on läsnä. Sammakkotammin parkkipaikalla voin huomata, kuinka ympärillä liikkuu aika ilkeän näköistä pilvimassaa vähän joka suunnalla. Metsään on kuitenkin mieli tänäänkin.
Päivän suunnitelmana on kiertää Uiton kämpälle vievä rengasreitti eli Uitonkierto, sekä kiertää kämpältä lähtevä Autionkierron rengasreitti. Nämä ovat nähdäkseni puiston suosituimmat reitit. Yhteensä koko polulle tulisi mittaa reilu kymmenen kilometriä.
Olen kulkenut polkua reilut kolme kilometriä. Sää on mainio, joskin sateen ja ukkosen uhka leijuu ilmassa tummien pilvien kiertäessä minua. Keskityn kuitenkin polkuun, joka tuo minut jo toiselle hienolle joenylityspaikalle. Autiojärven ja Tiilikkajärven katkaisee tyylikäs, kaareva silta, jonka laelta ihailen tummien pilvien peittämää jokimaisemaa.
Sillan jälkeen on luvassa lyhyessä ajassa jo kolmas ylityspaikka. Se tuo minut Uiton kämpälle. Kyseessä oleva vuokrakämppä sijaitsee kivalla paikalla, metsän syrjällä, Tiilikkajärven ja siitä lähtevän Itkonjoen rannalla. Alueella on myös tulistelupaikka ja uimaranta.
Kyllähän tällä paikalla viihtyisi vaikka pidempäänkin. Vuokrakämpän ainoa harmitus taitaakin olla se, että retkipolku kulkee suoraan läpi mökin pihasta, joten vilkkaina retkipäivinä paikalla saattaa olla liikennettä.
Uiton kämpältä retki jatkuu Autionkierrokselle. Tämä reilun kolmen kilometrin mittainen polku lähtee suoraan Uiton kämpän pihasta, käy kierroksen metsässä ja palaa takaisin Uiton kämpälle. Kierroksella ensimmäisenä vastaani tulee kansallispuiston toinen historiallinen paikka: laajasti aidattu pihamaa-alue, jonka keskellä tönöttää 1920-luvulta peräisin oleva vanha torppa. Torpan tiedetään olevan sissipäällikkö Olli Tiaisen synnyinpaikka.
Pistäydyn sisällä torpassa. Kämppä on varsin vaatimattomasti varusteltu. Pöydällä on iso pino erilaisia artikkeleita kansallispuistosta sekä Tiaisesta. Ikkunasta ulos katsellessa voin havaita, että sadepilvet ovat lähestymässä. Jos tietäisin sadetta olevan luvassa, kämppä voisi olla tunnelmallinen paikka sateen pitämiselle.
Matka jatkuu torpalta kohti suota. Kuljen pitkospuita pitkin kuunnellen samalla metsämusiikkia. Yleensä haluan kuunneella ihan vain luonnon omia ääniä, mutta silloin tällöin tykkään korostaa metsän tunnelmaa erityisesti siihen sopivalla musiikilla.
Matkalla kohtaan muun muassa Petojen pyyntipuun:
Sekä mielenkiintoisen, Taivaannapakuuseksi nimetyn vanhan puun:
Tarina pyyntipuun ja Taivaannapakuusen takana jää harmillisesti hämärän peittoon, sillä niistä ei kerrota nimen lisäksi mitään muuta. Jatkan siis matkaani eteenpäin, kunnes sitten - tapahtuu jotain hyvin odottamatonta. Polun varrella vastaani tulee kaksi viehättävää metsänneitoa. He ovat:
Heput eivät osaa puhua, mutta heillä on nimet kaiverrettuna vartalossa, joten tiedän ketä tervehtiä. Olen hyvin mielissäni siitä, että retkireissuillani kohtaan mitä erilaisimpia metsän asukkeja. Joskus jopa ihan vahingossa! Valitettavasti myös puunaisten tarina jää kertomatta, sillä kaverukset pysyvät mykkinä, eikä heistä kerrota sen tarkemmin. Puuhun kaiverrettu numero "09" kertonee kuitenkin siitä, etteivät he ihan uusia tulokkaita tässä metsässä ole.
Naisten kanssa jutellessani alan havaita, että takanani horisontissa näkyvät tummat pilvet ovat lähestyneet minua uhkaavasti. En tiedä missä nämä tyypit aikovat sadesuojaa pitää, mutta itse jatkan tässä kohtaa matkaani. Saattaisin ehkä jopa ehtiä takaisin Uiton kämpälle ennen kuin saisin sadekuuron niskaani.
Tai sitten ei. Ei mene hetkeäkään, kun taivas alkaa näyttää jo varsin uhkaavalta.
Jos pitäisi veikata, luulisin, että kohta on luvassa melkoinen saderyöppy. Jatkan kulkua kohti kämppää. Sadesuojasta on tosin turha haaveilla, sillä muistan tässä vaiheessa, että kämppähän on vuokrakämppä, eikä sisälle ole asiaa ilman avainta. Halkoliiteristä saattaisi kuitenkin saada tälläkin kertaa sadesuojaa.
Lähestyn Uiton kämppää ja tihkusade alkaa.... ja loppuu kuin seinään, kun saavun perille. Odottelen nuotiopaikalla, mutta sade näyttää jäävän tulematta. Se on oikeastaan jopa pieni pettymys, sillä olin henkisesti varautunut pitämään rankkasadetta ja mahdollisesti jopa ukkosta puuliiterissä. Nyt meni hyvä sateenpelko ja ukkospanikointi tyystin hukkaan.
Noh - saanpahan nyt sitten nauttia hyvästä retkeilysäästä. Pidän evästauon, minkä jälkeen alan hiljalleen tehdä lähtöä. Edessäni ovat kierroksen ja koko lomareissuni viimeiset kilometrit metsässä. Loppuosa reitistä näyttää ainakin kartalla mielenkiintoiselta, sillä se kulkee useiden suoalueiden läpi.
Paluumatkalla taivas esittelee vielä komeita tummia pilvimassojaan, mutta lopulta koko tämänpäiväisellä reissulla ei sada oikeastaan lainkaan.
Tiilikkajärvi oli mukavan erilainen retkipaikka verrattuna melko lähellä sijaitsevaan Hiidenportin kansallispuistoon, jossa olin vieraillut paria päivää aiemmin. Tiilikkajärvellä oli maisemallisen vaihtelun sijaan tarjota enemmän kulttuurihistoriaa ja omanlaisiaan yllätyksiä. Erityisesti metsäneitojen kohtaaminen jäi mieleen. Myös puiston pohjoinen ja eteläinen osa ovat selkeästi aika erilaisia retkipaikkoja. Puiston keskeisistä paikoista jäi näkemättä ainoastaan Venäjänhiekaksi nimetty hiekkaranta, jossa olisi voinut käydä kääntymässä Uitonkierron alkupuolella.