Talviretki suolle: Siikaneva
On helmikuu, ja vaikka päivät jo mukavasti pitenevät, ei valoa vielä riitä kovin pitkälle iltaan. Se tarkoittaa, että talviretkille on lähdettävä kohtuullisen aikaisin, mikäli meinaa ottaa valosta kaiken hyödyn irti. Se on kuitenkin minunlaiselleni ei-aamuihmiselle aina tietynlainen ponnistus. Aamu, tuo vuorokauden pahin asia, täytyy ensin hoitaa alta pois ennen kuin päivän tarjoama kiva voi alkaa.
Retkikohteena on Siikaneva, isohko suoalue Ruovedellä. Nyt kun eteläänkin on vihdoin tullut kunnon lumipeite, on jännittävää lähteä ottamaan selvää, miltä tuttu maisema näyttää talvella. Retkeilymotivaatio tuntuu kuitenkin olevan hukassa, eikä se johdu pelkästään aikaisesta herätyksestä. Vajaan tunnin ajomatka Tampereelta kohteeseen tuntuukin nyt kovin pitkältä.
Parkkikselle kääntyvän tien kohdalla oleva kyltti tietää kertoa, ettei kohteeseen ole talvikunnossapitoa. Onnekseni saan kuitenkin todeta, että tie on tästä huolimatta aurattu parkkipaikkaa myöten. Retki alkaa juhlavalla hetkellä: tämä on ensimmäinen kerta lähes viiteentoista vuoteen, kun laitan sukset jalkaani! Olisiko kouluaikojen liikuntatunneista jääneet hiihtotraumat vihdoin kaikonneet? Tosin jos tarkkoja ollaan, sukseni ovat kollegalta lainassa olevat karvapohjaiset liukulumikengät, mutta miellän ne enemmän pieniksi metsäsuksiksi kuin lumikengiksi. Ne kun ovat tavallisia lumikenkiä pidemmät, mutta kuitenkin perinteisiä metsäsuksia leveämmät.
Liukulumikenkäni herättävät parkkipaikalla jonkin verran kiinnostusta. Nämä ovat vielä kohtuullisen uusi juttu ja tätä kirjoittaessa kaupoista loppuunmyyty. Uudet ne ovat myös minulle, ja minua neuvotaankin laittamaan ne aluksi oikein päin jalkaan. Hyvä alku retkireissulle.
Polulle päästyäni aamun ankeat fiilikset alkavat hiljalleen kaikota. Sää on mitä mainioin ja sukset kulkevat hyvin eteenpäin epätasaisesti tallatussa lumessa. Eritoten lumikenkiin verrattuna liikkuminen näillä tuntuu paljon helpommalta ja sujuvammalta. Vaikka maisemat ovat periaatteessa tutut, on talvipeitteinen Siikaneva kuin uusi retkipaikka! Myös uutta perspektiiviä on tarjolla: tallattu polku ei kulje kesäreitin tapaan saarien läpi, vaan lähtee heti kohti suon keskustaa. Mennäänpä siitä sitten läpi niin että heilahtaa!
Kello on noin yhdeksän, eikä tässä vaiheessa aamua ole juurikaan porukkaa liikkeellä. Reittejä suolle on kuitenkin muodostunut runsaasti eri suuntiin, joten kyllä täällä väkeä on selvästi liikkunut. Polkua on tallattu pitkälti suksilla, mutta lukuisat uppoamat lumessa kertovat niistä uskaliaista, jotka ovat lähteneet kulkemaan suolle oletettavasti ilman kunnollisia talvivarusteita. Tallatuimpia polkuja saattaa pystyäkin kulkemaan hyvillä talvikengillä, mutta kyllä mikä tahansa talvivaruste varmasti helpottaisi kulkua. Varsinainen kesäretkeilyreitti näyttää myös olevan pitkälti saavuttamattomissa lumen alla.
Etenen lumisessa suossa varsin reippaasti valmiiksi tallattuja polkuja pitkin. Liukulumikenkieni todellinen etu on kuitenkin siinä, että niillä pääsee etenemään kevyesti myös tallaamattomassa lumessa sekä epätasaisessa maastossa. Päätänkin vierailla eräällä taukopaikalla suon reunalla, joka on pienessä saaressa kesäreitin varrella, mutta minne ei nyt talvisäässä ole valmiiksi tallattua reittiä. Upottavassa hangessa vauhti hidastuu jonkin verran ja kulku muuttuu raskaammaksi. Suksi... anteeksi, liukulumikenkä, uppoaa reilusti lumeen, mutta liukuu sen jälkeen kevyesti takaisin pinnalle. Olenkin hieman yllättynyt kuinka hyvin lopulta pääsen upottavassa lumessa etenemään.
Taukopaikalle päästyäni on aika syödä eväät. Normaalisti viettäisin tällä paikalla runsaasti aikaa maisemaa fiilistellen, mutta kylmä alkaa nopeasti kangistaa. Matka jatkuu siis kohti Jaarikanmaata, joka on Siikanevan luultavasti tunnetuin leiri- ja näköalapaikka. Siellä on käytännössä aina runsaasti väkeä. Niin myös tällä kertaa, joten pistäydyn paikalla vain kuvaamassa korkealta avautuvaa suomaisemaa. Ja voi että, onhan se hieno! Lähimailla näkyy myös telttoja. Ei voi kuin ihailla tyyppejä, jotka yöpyvät maastossa usean kymmenen asteen pakkasessa tai vaeltavat pohjoisen pimeillä tuntureilla. Huh!
Jaarikanmaa on periaatteessa retkeni määränpää. Minulla on kuitenkin vielä runsaasti aikaa, joten päätän jatkaa hiihtelyä eteenpäin. Suon ympäri kulkeva kesäreitti kattaa vain noin puolet suosta ja kattavuus päättyy Jaarikanmaalle, joten näin talvella avautuu hieno mahdollisuus päästä näkemään myös suon toinen puoli. Iso osa tästä alueesta on kuitenkin täysin avonaista suota, joten uutta nähtävää ei oikeasti juuri ole. Tästä huolimatta hiihtäminen avonaisella suolla, jossa ei näy ketään eikä kuulu mitään, on hieno kokemus, jota on vaikea pukea sanoiksi. Nyt viimeistään voi varmuudella sanoa, että erämaisemissa hiihtely on itselle paljon mieluisampi kokemus kuin latuhiihto, jossa olisin vain muiden tiellä.
Paluumatkalla suksien karvapohjien hidastava vaikutus alkaa pikkuhiljaa tuntua jaloissa kun pieni väsymys alkaa painaa. Karvapohjat ovat kätevät epätasaisessa maastossa mahdollistaen vaivattomat nousut ja laskut, mutta tasaisella polulla edetessä ne hidastavat liikettä jonkin verran. Nörttimieleni alkaakin kehittää ajatusta, että olisipa kätevää jos karvapohjat saisi jotenkin kytkettyä pois päältä ja sitten takaisin. Keksin jo heti pari ideaa miten se voisi toimia! Voi kuitenkin olla, että moinen viritys muuttaisi sukset turhan teknisiksi useimmille. Onhan tällainen suksien ja lumikenkien välimuoto nytkin melko uusi asia monelle - itsekin kuulin näiden olemassaolosta vasta tänä talvena.
Vaikka liukulumikengät ovat kompromissi, tuntuvat ne kuitenkin varsin hyviltä sellaisilta. Olen hyvin tyytyväinen siihen, miten helppoa niillä on liikkua - vai pitäisikö sanoa: liukua. Mitään urheiluvauhtia näillä ei toki pääse, mutta ei se ole tarkoituskaan.
Reissu alkaa lähestyä loppua ja fiilis on tässä kohtaa vallan erinomainen! Tuttu retkeilypaikka on saanut aivan uuden ilmeen talviolosuhteissa - hetkittäin se tuntui kuin kokonaan uudelta kohteelta. Liukulumikengillä hiihtäminen oli myös varsin rentoa ja hauskaa! Täytyy vakavasti harkita tällaisten hankkimista itsellekin. Kaikista paras asia on kuitenkin se, että ankeasta aamusta huolimatta en ole vieläkään kokenut metsäretkeä, jolta palattuani fiilis ei olisi ollut parempi kuin retkelle lähtiessä.
PS: Olen jossain kohtaa maininnut, että yksin metsissä samoillessa kuuntelen usein tunnelmaa lisäävää musiikkia. Metsämusiikkia sisältävä soittolistani on nyt julkisesti saatavilla Spotifyssä: Ikimetsässä-soittolista.