Neljäkymmentä! Meren äärellä Ulko-Tammiossa
Matkaamme Suvin kanssa risteilyaluksella Itäisellä Suomenlahdella kohti Ulko-Tammion saarta. Kanssamme aluksen kannella istuu joitain kymmeniä ihmisiä. Sää on mainio ja ilma lämmin, mutta erkaantuessamme yhä kauemmas Kotkan satamasta alkaa kolea merituuli tehdä oloa varsin kylmäksi. Vaikka kesää on vielä jäljellä, ei tätä parin tunnin mittaista merimatkaa kannata tehdä ilman kunnon vaatetusta. Maisemat kannelta näyttävät kuitenkin upeilta. En ole merellisten kansallispuistojen suurin ystävä, mutta puisto on minulle viimeinen kansallispuisto Suomessa, jossa en ole vielä käynyt.
Saavumme Ulko-Tammioon. Visiitti tulee olemaan pikainen, sillä risteilyalus lähtee paluumatkalle jo reilun parin tunnin päästä. Mielestäni aika saareen tutustumiseen voisi olla hieman pidempikin, vaikkei saari kovin suuri olekaan. Paikalla olisi kyllä mahdollista yöpyä teltassa, mutta kuljetus saareen on tiettävästi kesän viimeinen, joten kotiinpaluu kävisi hankalaksi. Mukana saarella on myös opas, mutta päätämme tutustua saaren kohteisiin pääosin omin päin.
Saarta kiertää noin kolmen kilometrin mittainen opastekyltein ohjattu luontopolku, jota lähdemme kulkemaan. Heti reitin alusta löytyy sotakalustoa muistona menneiltä ajoilta. Saari oli aikanaan tärkeä paikka Kotkan sataman puolustamisessa.
Vaikka sotahistoria on omalla tavallaan mielenkiintoista, on ensisijainen syyni kansallispuistoissa vierailuun luontoelämysten hakeminen. Päädymmekin pian saaren länsireunalle, josta avautuu varsin upeat merimaisemat.
Vaikka maisemat ovat upeita, on saarella pari tiettyä kohdetta, jotka ennakko-odotusteni perusteella ovat ehkä kaikkein mielenkiintoisimmat. Melko lailla keskellä saarta sijaitsee mäki, jonka päällä on näkötorni. Tornin alla puolestaa kulkee yli sadan metrin mittainen tunneli, johon tutustumista odotan erityisen paljon. Lähdemme etsimään näitä kahta nähtävyyttä, tutustuen samalla saaren metsäpolkuihin.
Lyhyen kävelymatkan jälkeen opastekyltit johdattavat meidät tornille. Ylhäältä tornista avautuu ihan hienot maisemat lähiympäristöön.
Tornin jälkeen päätämme etsiä edellä mainitun tunnelin. Tutkin maastokarttaa, mutta tornin ympäristöstä ei juuri yksityiskohtia löydy. Pienen harhailun jälkeen suuaukko kuitenkin lopulta löytyy. Sen viereltä löytyy myös ihmisiä muistuttavia kalliokaiverruksia, tiettävästi vuodelta 1843.
Tunnelissa vierailu tuntuu kuin loppuhuipennukselta kansallispuistokiertueelleni. Aluksi sinne meneminen hieman pelottaa, mutta otsalampun avulla sisällä tunnelissa näkee hyvin eteensä. Tunneli on rakennettu aikanaan kulkureitiksi ja säilytysvarastoksi, joten sillä on runsaasti leveyttä eikä ahtaan paikan fiilistä pääse syntymään.
Tunneli osoittautuu jotakuinkin L-kirjaimen muotoiseksi, joten yhdeltä suuaukolta ei suoraan näe toista. Luultavasti tästä johtuen kuvittelin tunnelin paljon pidemmäksi, mutta kulmaan saapuessamme huomaankin tunnelin olevan varsin lyhyt. Harmi, sillä seikkailumieleni olisi halunnut löytää tunnelista kohdan, joka olisi ollut täysin valolta pimennossa. Tunneli kiinnostaa luonnollisesti myös muita saarelle matkanneita, joten suuaukkojen välillä käy jatkuvasti kova tohina.
Saavumme tunnelin vastakkaiselle suuaukolle. Se onkin paljon edellistä hienompi, sillä suuaukolle tuovat pitkospuut kulkevat kahden kallion välistä. Tämä olisikin luultavasti ollut hienompi reitti "löytää" tunneli.
Vierailuaika alkaa pian tulla päätökseen, mutta ehdimme vielä käydä erään neuvostosotilaan hautapaikalla. Tarina kertoo kyseisen sotilaan ruumiin ajautuneen Ulko-Tammioon vuonna 1941, minne suomalaiset sittemmin hautasivat hänet. Haudalle pystytettiin ortodoksiristi, mutta vasta vuonna 2010 selvisi, että henkilö kuuluikin juutalaiseen uskontokuntaan. Tämän seurauksena, 70 vuotta hautaamisen jälkeen, haudalle kiinnitettiin muistolaatta, jossa on Davidin tähti.
Pari tuntia saarella on kulunut nopeasti. Ehdimme vielä hetken aikaa ihailla merimaisemia ennen kuin suuntaamme takaisin alukselle. Sitä ennen on kuitenkin aika jättää pieni muisto saaren kivetyksille.
Risteilyalus irtaantuu saaresta. Oloni on haikea, sillä unelmani kiertää kaikki maamme 40 kansallispuistoa on juuri tullut toteen. Matka, joka alkoi syystalvella 2017 Urho Kekkosen kansallispuistosta, ja josta hiljalleen syntyi haave haluta nähdä kaikki maamme kansallispuistot. Vajaa neljä vuotta kestänyt reissu on ollut kaikkinensa ikimuistoinen. On ollut hienoa huomata kuinka kauniita ja erilaisia luontokohteita maastamme löytyy. Kaikkein upeimmat hetket koin luultavasti Pyhä-Luoston upeassa Isokurussa, Perämeren mystisellä Selkäsarven saarella sekä UKK:n yhteisellä vaellusreissulla. Myös Puurijärven ja Isonsuon kansallispuistossa kokemani elämäni upein auringonlasku on syöpynyt verkkokalvoilleni. Joka tapauksessa jokainen puisto on ollut omalla tavallaan mielenkiintoinen ja kokemisen arvoinen.
Mitä seuraavaksi? Mitään tarkkoja suunnitelmia minulla ei ole, mutta tuskinpa luontokohteissa vierailu tähän päättyy. Suurimmissa kansallispuistoissamme riittää tutkittavaa myös jatkossa, erityisesti kun erilaiset vaellusreitit ovat alkaneet kiinnostaa. Maamme pienimpien ja vähiten suosittujen kansallispuistojen vierailuilla - johon Itäinen Suomenlahtikin kuuluu - on puolestaan herännyt uteliaisuus, että millaista olisi vierailla jossain maailmanluokan kansallispuistossa tai muussa tunnetussa luontokohteessa. Aika kuitenkin näyttää tuleeko tällaiseen vierailuun mahdollisuutta. Huhu myös kertoo, että uusia kansallispuistoja ollaan perustamassa maahamme vielä lisää, joten voi olla, että reissuni saa vielä joskus jatkoa.