Kotona ikimetsässä
41 kansallispuistoa ja muita retkeilytarinoita

Viikonloppukohteena Belgian Ardennit

9.5.2022 / Jari Hanhela

Tällä kertaa ei olla retkeilemässä suomalaisessa metsässä, vaan jossain hieman erikoisemmassa paikassa. Olen saapunut Belgiaan. Maahan, joka tunnetaan mm. vohveleista, Smurffeista ja pääkaupunki Bryssel erityisesti maailmanpolitiikasta. En ole saapunut tänne varsinaisesti retkeilyn vuoksi, mutta mieli tekisi jo kovasti näkemään miltä paikallinen metsä näyttää ruohonjuuritasolta! Osana matkaa olemmekin päättäneet Suvin kanssa vierailla jossain Belgian luontokohteessa. Se tulee olemaan minulle ensimmäinen uusi retkikohde sitten viime kesän Ulko-Tammion vierailun.

Viikonlopun retkikohteeksi valikoituu Ardennit (Ardennes). Kyseessä on laaksoinen metsän täyttämä alue, joka ulottuu Belgian lisäksi ainakin Ranskan ja Luxemburgin puolelle. Lähellä Ranskan rajaa sijaitseva Bouillonin kylä tulee toimimaan meille tukikohtana retkireissun ajan.

Cordemoisin maisemapaikka

Reissun ensimmäinen retkikohde sijaitsee aivan Bouillonin kylän nurkilla Cordemoisissa. Kohteessa sijaitseva rengasreitti on vain noin parin kilometrin mittainen, mutta se ei haittaa, koska pääsemme liikkeelle vasta alkuillasta. Reitillä vieraillaan mm. Paholaisen huipuksi nimetyllä maisemapaikalla (Le Pic du Diable).

Emme ole varmoja onko polun alussa pysäköintipaikkaa, joten jätämme vuokra-auton noin kilometrin päässä sijaitsevalle parkkipaikalle, lähelle paikalla sijaitsevaa nunnaluostaria. Parkkipaikalta avautuu näkymä niitylle, jonka reunalla virtaa rauhaisa Semois-joki.

Belgian Ardennit

Lähdemme kävelemään tietä pitkin ja ihastelemme paikalla laiduntavia lehmiä, jotka tulevat ihan lähelle katsomaan meitä. Vaikka tämä ei ole vielä se varsinainen retkipolku, niin pääsemme heti kiinni kivaan fiilikseen. Niitty jokineen ja lehmineen sekä alkava ilta luovat kivan tunnelman jo heti retken alkuun.

Lyhyen talsinnan jälkeen pääsemme rengasreitin alkuun ja puitteet ovat alusta asti kohdallaan. Joudumme nimittäin ylittämään aiemmin mainitun Semois-joen, ja sitä varten paikalle on rakennettu ihan kelpo riippusilta.

Belgian Ardennit: Ylityspaikka (La passerelle du Moulin de l'Epine)
Ylityspaikka: La passerelle du Moulin de l'Epine
Belgian Ardennit: La Semois
Näkymä riippusillalta.

Siirrymme metsäpolulle, joka alkaa pian viemään meitä rinnettä ylöspäin. Rinteen juurella olevat puut peittävät näkyvyyttä, mutta niiden välistä erottuva maisema alkaa muuttua sitä hienommaksi, mitä ylemmäs kapuamme. Lyhyen patikoinnin jälkeen vastaan tulee risteys, josta lähtee lyhyt polku itse Paholaisen huipulle. Siellä meitä odottaa aivan ihana jokimaisema!

Belgian Ardennit

Näkymää kelpaa ihailla pitkään erityisesti sen vuoksi, että paikalle on tuotu myös penkki tauon pitämistä varten. Tästä ei millään tohtisi lähteä pois. Tuumin, että on jotenkin sääli, että tämänkaltaiset hienot maisemat ovat silmieni edessä lopulta varsin lyhyen aikaa, ja sen jälkeen maisema on luultavasti iäksi poissa elämästäni. Kameralla sen voi toki ikuistaa, mutta kuten aina kuvien kanssa, ne eivät voi ikinä välittää samaa tunnelmaa kuin millaista on oikeasti olla paikan päällä, nähdä ja kokea avautuva maisema omin silmin.

Ilta alkaa pikkuhiljaa hämärtää eikä kartalle piirretyllä reitillä oikein muuta nähtävää ole, joten on aika lähteä pois. Vai olisiko sittenkin vielä jotain? Katson karttaa tarkemmin, ja huomaan piirretyn reitin ulkopuolelle merkityn ainakin pari maisemapaikkaa lisää. Se edellyttää kiipeämistä ylemmäs, mutta nähtävyydet ovat niin lähellä, että olisi sääli jättää ne katsomatta. Ja voi että mitä olisimmekaan missanneet, jos emme olisi tähän tilaisuuteen tarttuneet! Aluksi emme näe metsän takaa juuri mitään, mutta sitten puiden välistä avautuu hieno näkymä joenmutkaan.

Belgian Ardennit

Hienot maisemat eivät onneksi pääty vielä tähän. Pian saamme ihailla mutkittelevaa Semois-jokea vielä yhdestä uudesta kulmasta.

Belgian Ardennit

Hulppeita maisemia, joita on ilo katsella. Mukavaa on myös se, ettei reittipolulla ole liiaksi väkeä. Kohtaamme tällä matkalla vain yhden lenkkeilijän, joka juoksee nopeasti ohi upeista maisemista koiransa kanssa. Puitteet lienevät paikallisille jo niin tuttuja, että suurin alkuinnostus lienee mennyt. Itse nautin kuitenkin täysillä uusien hienojen maisemien tarjoamasta euforiasta.

Reittikuvaus ja kartta AllTrailsissa: Around Cordemois.

Aleines-joen ympärillä

Automatkan päässä Bouillonista itään sijaitsee Aleines-joki, jonka ympärillä kiertää vajaan kahdeksan kilometrin mittainen kehuttu rengasreitti. Reittiohjeessa ei ole varsinaista lähtöpaikkaa, joten mietimme miten polulle pääsee ja minne auto jätetään. Lähdemme koittamaan onneamme, ja löydämmekin Rue des Alleines -tieltä reilun kokoisen vierustan, johon auto voidaan jättää. Tien varresta lähtee polku suoraan metsään.

Belgian Ardennit

Belgian Ardennit

Ympäröivä metsä on kaunis. Jotenkin niin erilainen kuin mihin Suomessa on tottunut. Poissa ovat tiheät kuusikot ja suot ja tilalla on satumetsä.

Belgian Ardennit

Reitti sivuaa lyhyesti Aleines-jokea, minkä jälkeen saavumme pitkän ylämäen päätteeksi autotien varteen. Kartan mukaan mutkan takaa pitäisi löytyä jonkinmoinen maisemapaikka, ja sellainen toden totta löytyy! Puiden välistä aukeaa satumainen maisema mutkittelevasta joesta Ardennien laaksossa. Maisema on niin hieno, että tien varteen on pystytetty jopa penkki ihailua varten. Tämä tuntuukin olevan näillä main ihan vakio juttu, että hienojen näkymien lähettyvillä on aina penkki. Paikalla kelpaa nauttia retkieväiksi mansikoita ja keksiä. Ja vaikka ihan penkin vierestä satunnaisesti ajavat autot hieman häiritsevät retkifiilistä, eivät ne pysty tunnelmaa onneksi pilaamaan.

Belgian Ardennit

Tutkin karttaa. Vaikuttaa siltä, että seuraava maisemapaikka on jo ihan kulman takana, tien toisella puolella. Suuntaamme sinne, ja lyhyen ylämäen jälkeen silmiemme eteen avautuu upea laakso. Tuolla jossain se Aleines-joki virtaa.

Belgian Ardennit

Belgian Ardennit

Alas maisemapaikalta tullessa huomion herättää polkumerkinnöissä olevat hätänumero-merkinnät. Herää ajatus, että onko polku alaspäin jotenkin erityisen vaarallinen. Melko jyrkkä ja kivikkoinen se toki on, mutta ei onneksi kovin paha kulkea. Sittemmin huomaamme, että hätänumero-merkintöjä on käytetty tällä ja muilla reiteillä yleisemminkin.

Polku palaa takaisin samaiselle tielle, josta maisemapaikalle lähdimme. Tässä kohtaa huomaamme saapuneemme pienelle parkkipaikalle, jossa on myös reittiopasteet. Tämä onkin varmaan tämän reitin virallinen lähtöpaikka, mutta ainakaan minun kartassa ja reittioppaassa sitä ei ollut olemassa. Onneksi reitille voi kuitenkin lähteä useasta kohdasta.

Belgian Ardennit

Jossain kohtaa polku laskeutuu jälleen jyrkästi alas Aleines-joen mutkalle. Vaikka aiemmat maisemapaikat ovat olleet upeita, on kuitenkin reitin tunnelmallisin kohta tässä. Metsän keskellä hiljakseen virtaavaa Aleinesia on kiva katsella ja kuunneella, samoin kuin siihen laskevia pieniä puroja.

Belgian Ardennit

Belgian Ardennit

Polku jatkuu Aleinesin vierustaa pitkin. Ilta alkaa jo hiljalleen hämärtää, mutta onneksi emme ole enää kaukana lähtöpaikalta.

Belgian Ardennit

Belgian Ardennit

Metsäpolku päättyy ja saavumme pienelle asuinalueelle, josta on enää vain noin kilometrin matka takaisin lähtöpaikkaan. Loppuosa reitistä kulkee autotietä, mikä ei lähtökohtaisesti niin innosta, mutta toisaalta niittyjä ja paikallisia asuinalueitakin on kiva katsella. Kaikki täällä on kuitenkin tavallaan uutta ja jännää.

Olemme juuri poistumassa asuinalueelta, kun kohtaamme pienen yllätyksen: haarautuvalta tieltä juoksee koira suoraan meitä kohti! Se tulee katselemaan meitä. Huomaamme koirulin pannassa lapun, jossa on teksti "Leave me here", sekä toisen lapun, jossa on kotiosoite. Pohdimme, tulisiko meidän viedä koira kotiin vai onko hän ihan tarkoituksella omin päin leikkimässä ja hänet tulisi vain jättää rauhaan. Luultavasti koira ei ole kaukana kotoaan, joten annamme sen olla ja jatkamme matkaa.

Belgian Ardennit

Alamme kuitenkin huomata, että koira kulkee jatkuvasti pienen matkan päässä edellämme. Jossain kohtaa pysähdymme ja palaamme hieman taaksepäin, ja koira seuraa perässä. Alamme ymmärtää tilanteen niin, että puppe ilmeisesti kuvittelee olevansa lenkillä kanssamme! Tilanne huvittaa meitä, mutta samalla pohdimme, mitä pitäisi tehdä. Alan jo miettiä kauhukuvaa, jossa karvaturri seuraisi meitä autolle asti. Emme kyllä voisi siinä vaiheessa enää hylätä sitä!

Päätämme yrittää palauttaa koiran kotiin. Kummallakaan meistä ei toimi netti, mutta saamme puhelimessa mukana olevasta kartasta jotenkin selvitettyä kadun, jolla koira luultavasti asuu. Etsimme kadulta koirulin kotitaloa, mutta hän näyttääkin löytävän sen ihan itse ja palaa takaisi kotipihaansa. Päivän hyvä työ tehty! Varmistamme vielä useaan kertaan, ettei sesse lähde seuraamaan meitä uudestaan, kun palaamme autolle.

Belgian Ardennit
Loppumatkalla saamme ihastella myös hevosia.

Aleines-joen ympärillä kiertävä reitti oli kerrassaan vaikuttava kokonaisuus. Reitti oli monipuolinen kulkien niin alhaalla laaksossa joen lähellä kuin myös korkeilla maisemapaikoilla. Olen vakuuttunut, kuinka paljon näinkin lyhyellä polulla voi nähdä. Jonkinmoinen yllätys oli myös se, että tälläkään kierroksella emme nähneet yhtään ihmistä polkua kiertämässä.

Reittikuvaus ja kartta AllTrailsissa: Along the water of the Aleines (toisin kuin AllTrailsissa, retki kannattanee aloittaa Rte du Maka -tien varresta, jossa sijaitsee parkkipaikka ja opasteet).

Rochehautin maisemareitti

Viikonlopun viimeinen reitti alkaa varsin vakuuttavissa maisemissa. Parkkeeramme auton Rochehautin kylään tien varteen, josta avautuu heti upea maisema alas laaksoon ja Frahan kylään:

Belgian Ardennit

Karttaa katsoessa hoksaamme, että päivän reitti kulkisi suoraan alas laaksoon, jota juuri ihailemme. Edessä on laskeutuminen alas Frahaan, minkä jälkeen reitti jatkuisi kohti horisonttia ja kiertäisi jostain kaukaa takaisin Rochehautiin. Kierroksella olisi pituutta 13 kilometriä, mutta päätämme tiukan aikataulun vuoksi skipata lopusta pienen pätkän. Reitillä tulee olemaan paljon nousua ja laskua, minkä lisäksi ilma on varsin helteinen, joten noin kymmenen kilometrin pätkä kuulostaa tässä kohtaa sopivammalta.

Aloitamme laskeutumisen laaksoon. Alas mentäessä vastaan tulee useita lenkkeilijöitä matkalla ylös. Olemme tyytyväisiä, että tässä kohtaa menemme vielä itse helpompaan suuntaan.

Belgian Ardennit
Semois-joki ylitetään siltaa pitkin. Joen pinta on matalalla ja vesi kirkasta.

Alas päästyämme reitti jatkuu kylän ohi metsään. Polkua kuljettaessa metsän välistä avautuu välillä ihan kivoja maisemia, mutta parhaat näkymät antavat vielä odottaa itseään.

Belgian Ardennit

Belgian Ardennit

Belgian Ardennit

Belgian Ardennit

Aikamme talsittuamme alamme olla jo reitin puolivälissä. Sinne pääseminen edellyttää kuitenkin nousua ylös maisemapaikalle. Pitkä nousu ja kuuma ilma alkavat viedä voimia, minkä lisäksi alamme vähän huolestua veden riittävyydestä. Ylhäällä uurastus lopulta palkitaan, kun eteen avautuu upea maisema Poupehanin kylään.

Belgian Ardennit

Maiseman ihailun ja evästelyn jälkeen polku laskeutuu kylään, paikoitellen melko jyrkästikin. Olemme välillä hieman hämmentyneitä, sillä kartalla oleva polku näyttää menevän hieman eri kohdasta kuin maastossa, mutta pääsemme lopulta varsin vaivattomasti alas. Vesivarastot alkavat olla lopussa, joten katsomme jos kylästä löytyisi kauppa. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että kaikki paikat ovat kiinni eikä ihmisiäkään juuri näy.

Belgian Ardennit: Poupehan
Tie Poupehaniin.

Jossain kohtaa huomamme kartalta mielenkiintoisen hana-ikonin, josta oletamme saavamme täyttää vesipulloja. Suhtaudun asiaan hieman epäillen, mutta päätämme ottaa asiasta selvää. Käy ilmi, että paikalla tosiaan on jonkinmoinen puhtaan veden ottopaikka. Varmistamme paikallisilta, että vesi on varmasti juotavaa, minkä jälkeen täytämme vesipullot ja matka jatkuu - taas kerran ylöspäin. Tie on hiekkainen ja kuumuus rasittaa.

Ylös marssiessamme koemme säpsähdyksen, sillä keskellä hiekkatietä makaa maastosta huonosti erottuva käärme! Säikähdyksestä selvittyämme kierrämme käärmeen kaukaa - siinä määrin kuin se on kapealla tiellä mahdollista. Onneksi käärme ei välitä meistä ja saamme jatkaa matkaamme rauhassa.

Ylös päästyämme on aika pitää lepotauko. Tässä kohtaa huomaamme, että hiekkatie haarautuu kahteen osaan. Mikään käyttämämme kartta ei moista haaraumaa tunne. Miten tällaisessa tilanteessa pitäisi toimia? Päätämme tehdä parhaan arvauksen siitä, kumpaan suuntaan tie jatkuu. Toivottavasti emme kamalasti eksyisi tässä vaiheessa.

Belgian Ardennit

Hiekkatie muuttuu paikoitellen kiviseksi ja ympäröivä maisema alkaa muistuttaa jonkin verran suomalaista metsäautotietä. Kulkeminen näissä maisemissa suoraa tietä alkaa tylsistyttää, mutta tylsyyden tunne häipyy pian, sillä meidät säpsähdyttää jo toinen tiellä makaava käärme! Tämäkin yksilö erottuu maastosta huonosti. Saamme ohitettua käärmeen taas ongelmitta, mutta kahden peräkkäisen käärme-episodin jälkeen jokainen tiellä oleva oksa ja keppi alkaa ikävästi muistuttaa tuota pelottavaa matelijaa.

Saavumme tien päähän. Vaikuttaa siltä, että olemme kulkeneet joitain satoja metrejä ohi paikasta, johon meidän piti tulla. Oikea polku löytyy kuitenkin onneksi helposti. Pian edessämme olisi reitin viimeinen osuus, jälleen laskeutuminen alas laaksoon ja nousu ylös. Aikataulu ei kuitenkaan enää anna myöten vierailla siellä, joten skippaamme tämän osan, kuten suunnittelimme. Melko pian saavumme takaisin Rochehautiin, johon reitti päättyy ja jossa alun tuttu maisema taas odottaa meitä.

Tämä reitti oli viikonlopun ylivoimaisesti vaativin raskaiden nousujen ja kuumuuden takia. Onneksi saimme nousujen vastineeksi kuitenkin kokea muutaman upean maisemapaikan. Kokonaisuutena tämä reitti jäi kuitenkin kahden edellisen varjoon.

Reittikuvaus ja kartta AllTrailsissa: Rochehaut, les Échelles, et Crêtes de Frahan.

Bouillon

Lopuksi mainittakoon, että tukikohtanamme toiminut Bouillon oli sekin varsin sympaattinen. Tämä muutaman tuhannen asukkaan kylä sijaitsee laaksossa metsän keskellä, Semois-joen mutkassa. Kylän pienuudesta huolimatta siellä on runsaasti ravintoloita, iso kauppa sekä tunnetuimpana nähtävyytenä Bouillonin linna, jossa mekin vierailimme.

Belgian Ardennit: Bouillon

Belgian Ardennit: Bouillon

Belgian Ardennit: Bouillonin linna
Bouillonin linnasta avautuu näkymä joka puolelle sitä ympäröivään kylään.

Copyright © Jari Hanhela