Tammisaaren saariston kansallispuisto: Yö Jussarön saarella
Tammisaaren saariston kansallispuisto sijaitsee merellä, Tammisaaren ulkosaaristossa. Kansallispuiston perustamisen lähtökohta ja yksi sen tunnetuimpia paikkoja on ulkosaaristossa sijaitseva Jussarö, jonne vierailuni sijoittuu. Paikkaan ei pääse kumipyörillä, mutta vesibussi kuljettaa turisteja saarelle kesäkautena.
Tammisaaren Jussarö on vaihteeksi hieman erilainen kansallispuistovierailu. Ulkosaariston saareksi Jussarö on poikkeuksellisen suuri, mutta keskeiset paikat voi katsella läpi tunneissa. Vain osa saaresta kuuluu viralliseen kansallispuistoon, pääpiirteissään alueen luontokohteet. Tätä merkittävämpi asia on kuitenkin saaren rikas historia: saarella on ollut kaivostoimintaa 1800-luvulla ja uudestaan lyhyen aikaa 1960-luvulla. Saarella on myös sotilaallista historiaa, sillä kaivostoiminnan päättymisen jälkeen saari oli pitkään Puolustusvoimien hallussa, kunnes se avautui yleisölle vuonna 2005.
Saarelle saapuessa on mahdollista lähteä kulkemaan suoraan luontopolulle tai tutkimaan hylättyjä kaivosrakennuksia - itse aloitan jälkimmäisestä. Rappioromantiikan tunnelmaan pääsee nopeasti kiinni, sillä kaivostoimintaan liittyviä rakennelmia tulee vastaan runsain määrin.
Näiden ohella paikalla on myös kaivostyöläisten hylkäämiä, siivottomassa kunnossa olevia asuinrakennuksia. Melkein jokaisesta lasittomasta ikkunasta on nähtävillä joko hetekanraatoja, ruoanjäämiä tai romahtaneita kattorakenteita. Pahimmillaan kaikkia näitä.
Onpa paikalla myös vanha majakka, mutta sekin on muuttunut sotilastoiminnan myötä vartiotorniksi, jonka ovet on lukittu. On jotenkin surullista, millaiset jäljet ihmisen toiminta on saarelle jättänyt.
Ankeiden kaivosrakennusten jälkeen on aika tutustua saaren luontopolkuun. Se on muutaman kilometrin mittainen ja kulkee halki saaren aarniometsän. Myös tällä polulla voi tutustua alueen kaukaiseen kaivostoimintaan. Itseäni viehätti kuitenkin eniten polun loppuosan lyhyt, maalaismaisemaa muistuttava miljöö.
Illan laskeutuessa löydän itseni saaren länsipuolen kivetykseltä ihastelemasta auringonlaskua. Laskevan auringon katselu ja meren äänien kuuntelu on jotenkin tosi rauhoittavaa. Näissä tilanteissa kaikki elämän murheet siirtyy hetkeksi syrjään. Viihdyn paikalla tunteja aina hämärän tuloon asti.
Mainittakoon, että saaren länsipuolella saa liikkua vain merkityillä poluilla. Länsirantaan vei polku, josta on selvästi kuljettu, joten tältä osin katsoin saavani oleilla siellä luontoa vahingoittamatta.
Yöpyminen on määrä tapahtua tällä kertaa saaren vaatimattomassa retkeilymajassa, joka on alkujaan kaivosyhtiön entinen toimistorakennus. Hiippaillessani retkimajalle päin öisen metsän halki huomaan jossain kohtaa, että minua tuijottaa kaksi kiiluvaa silmää. Ensin näkyy yksi pari, sitten toinen ja lopulta kolmaskin. Tilanne voisi säikäyttää, mutta onnekseni olin nähnyt saarella päiväsaikaan peuroja, joten tiesin saarella sellaisia liikkuvan. Olinkin päättänyt, että jos kuulen tai näen öisessä metsässä jotain outoa, sen täytyy olla peura. Otsalampun valo paljasti oletukseni onneksi oikeaksi. Sattumoisin otukset olivat jonkinlaisen valonlähteen vieressä, joten tilanteesta jäi muistoksi mystinen kuva.
Yön hiljaa laskeutuessa huomaan, että olisi taas täyden kuun aika. Nyt voisi onnistua saada hieno kuva kuunsillasta, olenhan pitkin kesää missannut upeita auringonlaskuja, kekseliäitä kuvakulmia ja paljon mielekästä kuvattavaa. Päätän koettaa onneani saaren itäosassa sijaitsevalla laajalla uimarannalla. Sinne kulkiessa voi tuntea saaren toisen öisen pelotteen: pimeässä saaren karut hylätyt rakennukset tuntuvat jotenkin aavemaisilta, etenkin kun polku kulkee ihan rakennusten vierestä. Lasittomista ikkunoista sisään kajahtava otsalamppuni valo varjostaa rakennuksien siivottomia sisätiloja siihen tapaan, että ne näyttävät sopivilta lavasteilta kauhuelokuvalle. Ehkä olisi vaan parempi pitää katse polussa.
Saavun saaren itäosaan. Öinen pimeä ranta-alue, kovaa rantaan iskeytyvät aallot ja vieressä yhä konemaista ääntä pitävä kaivostorni tekevät tunnelmasta säpsähdyttävän. Olin ehkä romantisoinut mielessäni tällaista yöllistä merenrantaa vähän liikaa. Kuukin on täydestä koostaan huolimatta täysin piilossa pilvimassan takana, joten kuvaamisesta ei nyt tule mitään. Suuntaan siis retkeilymajalle.
Yöllä käyn vielä pikaisesti ulkosalla tarkistamassa säätilanteen, mutta kuu on ja pysyy pilvessä. Siispä yökuvaushaaveet voi tältä reissulta unohtaa. Palatessani retkimajalle sattuu yllättävä tilanne: saan henkilökunnalta kovaääniset valitukset ja kirosanat siitä, että ulko-ovi paiskahti kiinni liian lujaa ja aiheutti herätyksen. Minulle oli kerrottu, että olisin majassa tänä yönä yksikseni, joten jo pelkkä kohtaaminen oli säikäyttävä, saati sitten lopputulema. Tuli jotenkin mieleen aiemmin Utössä saamani valitus luvallisesta ilmakuvaamisesta. Ehkä nämä rannikon saariseikkailut pitää jättää toistaiseksi vähemmälle...
Lisää ikävyyksiä reissun loppupuolelle toi vielä sekin, että onnistuin aamuyöstä kehittämään itselleni jonkinlaisen vatsakivun ja huonovointisuuden. Olo alkoi sahata kohtalaisen ja erittäin huonon välillä, eikä sairastaminen vessattomassa retkimajassa ollut kovin mieluisa kokemus. Aika kului hitaasti, mutta mielenkiintoisesti olo parani juuri lähtöhetkeen. Mahtoiko sitten olla henkisen stressitilan aiheuttama fyysinen pahoinvointi. Joka tapauksessa hetkeen en ole ollut yhtä tyytyväinen siitä, että lähdön hetki luontoretkeltä vihdoin koittaa.
Paluumatkalla fiilis parani hieman, kun sai vaihtaa ajatuksia ihmisten kanssa veneen kyydissä. Se ei kuitenkaan lopulta pelastanut siltä tunteelta, ettei Jussarö ole luontoretkeilijän ykköskohde.